Antaisit olla jo
irti päästäisit
ei tätä kipuu jaksa kumpikaan
Annetaan olla
ei loukata enempää
jatketaan kumpikin omaa elämää
En oo varma kuitenkaan
Mitä jos en pystykään taipumaan
Ilman sua olemaan
refrain:
Aivan sama vaikka kyyneleet tulis kun sä lähdet pois
Aivan sama vaikka koskaan et soittanut ois
Ihan sama vaik ei sua olisikaan
ihan sama vaik en susta kuuliskaan
Aivan sama vaikka haihtuisit jonnekin pois
Aivan sama vaikka koskaan et soittanut ois
Tämä tilanne on täysin mahdoton
Ilman sua oon kuitenkin onneton
Läpi poltetun maan maailman ääriin
Jonnekin sinne hiljaisiin ääniin
Voisin kerrankin luovuttaa
Päästää irti ja vapaana hengittää
Ei en oo varma kuitenkaan
Mitä jos en pystykään taipumaan
Ilman sua olemaan
refrain (2x)
Et ehkä tiedä kuinka paljon sua vieläkin rakastan ja kaipaan. Tiedän meidän jutusta on jo aikaa, mut silti en vaan pysty unohtamaan. Tää laulu kertoo niin paljon meistä, miten meille kävi ja mitä mä edelleen ajattelen susta. Tiedän se olit sä joka päätti lopettaa, mut en silti vihanen oo vaikka sellasen kuvan silloin annoinkin ku me erottiin. Kuitenkin kavereita yhä ollaan, sun seurassas olo tekee aina kipeää, mutta ne hetket eron jälkeenkin on parhata mitä mulla on.
Voit ajatella, että mä oisin säälittävä. Mut sitä mä en oo, sä vaan veit mun sydämmen jo sillon ku 8-vuotiaana tavattiin. Muistan sillon sanoin sulle et oot tyhmä ja ruma, mut en mä sitä tarkottanu. Mun piti odottaa viisi vuotta, että sain sut. Se koko talvi ja kesä, ne ykstoist kuukautta jotka yhdessä oltiin oli mun elämän onnelisinta aikaa. Ehkä se ero oli mun vika, ehkä sun, ehkä sen 200km oli vaan liikaa välimatkaa meille.
Unessani aina nään, kuinka me yhdessä oltiin. Ajatuksissani yhä toivon ne hetket takaisin. Haluisin sut takaisin, mutta sua en tuu koskaan saamaan enää. Mihin tää maailma mua vie, kun sä et olekkaan mua suojaamassa. Sun vaaleet hiukset sun silmät ne kaikki, niitä mä kaipaan. Lupaa ettet koskaan unohda mua, se olis riittävä palvelus siitä et mä en koskaan tuu unohtaa sua.
Moni ei meidän suhdetta ymmärtänyt moni ei sitä arvostanu, mut sulle ja mulle se sillon oli puolet elämästä. Sä puolustit mua sun ystäville, kun ne ei musta pitänyt. Sun vanhemmatkin piti musta, en voi käsittää mihin se kaikki kaatui. Oon tyhjän päällä, tuntuu et putoan pian aina vaan alemmas ja alemmas. Yritän hakee lohdutusta, sitä samaa mitä meillä oli sitä kaikkea onnea muilta, vaikka tiedän kukaan ei tuu sua koskaan korvaamaan. Muistathan mä sua vielä rakastan.
BonBon<3