"Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet..."

Sauppuakuplia ja Antti Tuiskua

 Eilen paransimme maailmaa Raksun kanssa kuunnellen Antti Tuiskua ja puhalsimme saippuakuplia.

Saimme ihmiset hymyilemään tai vaihtoehtoisesti katsomaan kuin idioottia, jolloin Raksu huusikin tälle "vähän positiivisuutta elämään hei" ja silloin osalla nousi se hymy. Tietenkin oli niitä jotka eivät hymyilisi vaikka mitä tapahtuisi.

Lapset varsinkin saimme iloisiksi, kun he jahtasivat puhaltamiamme kuplia.

Hetken istuessamme odottamas bussia pysäkillä, musiikki soi ja kuplat lensivät - toivoin ajan pysähtyvän.

Päivä oli hyvä päivä.

"Mut on niitäkin jotka on kokenu enemmän ja tääkin tuntuu pieneltä..."

Maanantai, maanantai, maanantai...

Se kirottu maanantai.

Jo herätessä tajusin päivän olevan kirottu, mutta en ollut ainut: myös ystäväni kaukaisista maista toisesta kaupungista oli huomannut jälleen olevan yksi niitä päiviä.

Joten nyt te jotka tänään kohtasitte maanantaikirouksen ja muutkin jaan tämän teidän kanssanne, koska kaikkihan on helpompi kestää yhdessä?

Minullahan maanantai on työpäivä, tänään toivoin että ei olisi ollut...

Normaalisti herätyskello pirisee 4.30 ja bussi lähtee 5.15 ja töissä olen kuudelta. Tänään herätyskello pirisi tai ei pirissyt siitä ei ole muistikuvaa. Herätessäni katsoin kelloa 6.11 "VOI PERK***VI***SAA****" äkkiä paniikissa työnantajalle viestiä, että nyt nukuttiin pommiin jotta tämä ehtisi laittaa pullan pyörimään ajoissa. Aamutoimet jäi totaalisesti tekemättä, kun kirmasin jo 6.15 bussiin, joten bussissa näytinkin naamasta ihan petolinnun perseeltä. Töissä ensimmäiset taikinat lensivät roskiin ja niin seuraavat ja taisi mennä sitäkin seuraava. Nyt ei voinut käyttää lausetta "ei kahta ilman kolmasta" kun pikemminkin "ei neljääkymmentäyhdeksää ilman viittäkymmentä"...

Päivä venyi ja venyi venymistään, tuli lisää mutkia ja kun lähdet tarpomaan kotiin tajuat miten karmaiseva nälkä sinulla on, kun et ole kokopäivänä ehtinyt kiireiltäsi syödä ja et ole edes katsonut ulos ja vettä sataa kaatamalla ...sateessa kyyneleitäsi ei onneksi huomata.

Nyt voi vain toivoa, että päivä pian päättyisi.

JES mikä päivä...

"Nää bassot pystyis varmaan vuorii siirtää..."

Anteeksi jälleen venähtänyt hiljaisuuteni, totuus vaan nyt yksinkertaisesti on ettei ole mitään kerrottavaa. Ei mulle enäää tapahdu mitään ja ei tuu idioottimaisia kuvia koulusta, ei mitään. Elämä on vaan lähtenyt takas sinne alamäkeen, joka on jo kerran kiivetty ylös mut jaksaks mä sitä enää uudelleen. Emmä hengaa vapaa-ajalle kenenkään kanssa(koska hei kuka nyt mun kanssa olis?) no okei Raksun kanssa oon pari tuntia voinu viettää sillon tällön. Snelluakin vois nähä enemmän, mutta sekin hommannu oman elämän johon mä en enää mahu. Ihmettelin ihan, että miten se eilen edes sai aikaa järjestettyä ollakseen mun seurassa. Karpokin on niin kaukana :( Eilen oli kyllä hyvä päivä Snellun kanssa, puhumattakaan hyvästä aamusalista Annin kanssa(no okei en tie oliko se hyvä, molemmat vaan löysäiltiin).

Pian on tulossa kesä ...sen huomaa esimerkiksi Hansassa ja kävelykadulla kun talviunilla olleet hansateinit palaa kaupungille roikkumaan. Sen huomaa myös värikkäistä tennareista, jotka kuuluvat katukuvaan heti keväällä(tätä on tosin nyt hyvä kirjoittaa, koska ulkona sataa lunta nohhh pikkuvikoja...).

Tulee olemaan luultavasti aika rankka kuukausi seuraavaksi koulussa. Uuden parin myötä mikään ei tule toimimaan... Ja rakkaat rupsunikin lähtivät Unkariin vaihtoon, miten mä kestän tän kaiken?

No okei, mulla on enää 25 koulupäivää ennen kesälomaa.

Miks mä ees kirjotan tätä, eihän tähän tuu mitään järkeä...