"Kiitollinen, siunattu, onnellinen, matkannu tänne ohi ongelmien... Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken? Mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen..."

Nyt se on ohi (ollut jo yli viikon)

Kolme vuotta ammattikoulussa on nyt takana jo jo sitä olikin odotettu.

Yö ennen juhlia meni heräten tunnin välein - "Vieläkin PITÄÄ nukkua?!?!"

Aamu sujuikin tanssahdellen Tuomas Kauhasen ja Brädin tahtiin sisko seuranani.

Kampaajan kautta kaahailtiin Logomolle koulun päätöstilaisuuteen. 

Koko luokkamme oli niin kauniin ja pojat tietenkin komeina puvut päällä.

Juhlan aikana saatoin tirauttaa muutaman kyyneleen muistojen virratessa mieleen - mutta onneksi vähällä selvisin.

 

 Pian olikin jo todistusten jaon aika. En olisikaan enää pystynyt istumaan paikallani, puhumattakaan että jännitys ja odotus valtasi koko kehon. Lavalle kuitenkin selvittiin kaatumatta. Sain todistuksen & ruusun ja yritin siirtää niitä samaan käteen, kun tärinä sitten alkoi - kädet eivät vain pysyneet paikallaan vastaanotin yrittäjien liiton stipendin hieman jo horjuen.

"Voitte laittaa ammattilakit päähänne" - Kädet tärisee, lakki jää kiinni vaatteisiin ...mutta lopulta se oli päässä. Vielä horjuen portaat alas takaisin omalle paikalle ja tärinäkin lakkasi kymmenisen minuutin kuluttua.

 Juhlan päätyttyä siirryimme luokan kanssa yhteiskuvien ottoon ja nyt ne kyyneleet tulivat - Se on oikeasti nyt ohi. (kuvien odottamisen takia postaus venyi, enkä ole saanut niitä vieläkään...)

Omat juhlani alkoivat vasta viiden maissa, mutta Logomolta kurvailtiinkin jo juhlapaikalle - vielä oli salaatit tekemättä ja kakut koristelematta.

Juhliin saapui päälle nelisen kymmentä sukulaista ja ystävää. Ilta kului syöden loistavaa salaattia ja tietenkin valmistamiani kakkuja ja muita herkkuja.

Eli siis paljon ruokaa, kuvia ja ihania ihmisiä.

 P.S. IHAN PARAS LAHJA! Oma Kentsu!

 

Ihmisten kehut - saivat hymyilemään.

Oma isäni kehui minua saavutuksistani - Se sai hymyilemään

Isoveli halaa - Se saa (aina) itkemään ja hymyilemään

Isosisko painottaa sanaa YLPEÄ - Se saa itkemään ja hymyilemään.

Suuret kiitokset järjestelyistä

-Äidille

ja muulle perheelle

-Kaikille muille avustajille

-Kaikille ketä lainasivat kakkuvuokia, kriisitilanteessa

-Ja superille siivoustiimille Karpolle ja Ässälle.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen...

"I've been brought down to my knees, and I've been pushed way past the point of breaking..."

Jos ette osanneet monen kuukauden tauon aikana päätellä niin kerrottakoon, että motivaatio on hieman hukassa.

Olenkin jo useasti pohtinut onko tässä enää mitään järkeä?

Mutta jos nyt koitetaan ja jos seuraavan kerran en enää jaksa niin sitten se on game over.

Edellisestä kirjoituksesta on tosiaan jo niin paljon aikaa, että en edes ala kertaamaan milloin mitäkin olisi tapahtunut vaan kirjoitan mitä nyt on tapahtunut.

Koulua viedään jo kolmanneksi viimeistä viikkoa ja sen jälkeen voin kutsua itseäni leipuriksi(ammattilaiseksi)

Viimeinkin luokkahenkemme on päässyt korkealle ja tätä kävimmekin juhlistamassa laivalla lähes koko porukalla.

  Reissu oli ikimuistoinen.

Vielä tässäkin vaiheessa luokkalaisistamme paljastuu täysin uusia puolia.

Kaiken tekisin samoin ja mitään en muuttaisi.

Ihana reissu ja ihanat ihmiset.

 Pakko myöntää, että yli 40h putkeen valvoneena alkoi jo meno painaa.

Ja nyt takaisin peiton alle potemaan flunssaa...

"I knew you were trouble when you walked in..."

"Kaikki on sanottu, kyyneleet padottu..."

Haluan juosta,

kävellä, kävellä

ja

kävellä

mahdollisimman kauas kaikesta.

Kauas Turusta, kauas tästä elämästä.

 

Haluun huutaa, mutten voi

liikaa ihmisiä...

"Oon kaupungin parhaassa lukios..."

Totta puhuen en oo ja onneks näin.

Alakoululaisena halusin lukioon, en oikeestan tiedä halusinko

vai oliks vaan se koska sisko oli siellä?

Ja kaikenlisäksi siihen nimenomaiseen lukioon, jossa sisarukset molemmat kävi.

Kuudennella olin jo täysin varma, että amikseen tässä mennään ja alakin selvä.

Musta tulee kondiittori.

Ja olen ollut aina sen jälkeen varma tulevaisuudestani ja tyytyväinen siihen, kunnes...

Vanhojen tanssit - se hetki mitä kauan odotin, kunnes tajusin enhän mä sinne pääse oon amis.

Siinä kelattiin sitten läpi kaikki mahdollisuudet, ehkä kaksoistutkinto vai pelkkä lukio.

Ei ei kumpikaan ja niin hyväksyin päätöksen, ei mun unelmien tansseja mulle.

Karu hetki koitti, kun kaverit muunmuassa paras ystävä sai sitten viime vuonna tanssia.

Todella itkin, kun katselin kuvia kauneista mekoista, tansseista ja kuulin juttuja...

Niiden piti olla mun eka prinsessapäivä.

No mut pääsenhän mä yli, mulla on unelmien ammatti tän koulun jälkeen.

Ja yli päästiin, kunnes karu totuus tuli torstaina vastaan taas kerran.

Penkkarit.

Mä en pääse teippaamaan yläkoululaisia tolppiin, pukeutumaan hassusti...

Huutamaan rekan kyytiin ja heittelemään karkkeja ihmisille, kuin mikäkin hyväntekijä...

Onneksi se ei ollut niin kaunis unelma, kuin tanssit.

Ja niin selvisin pettymyksestä keräämällä karkkeja,

joita ystäväni ja tuntemattomatkin heittivät.

Olen edelleen siis tyytyväinen olemalla amis.

Ei musta olis istumaan tuntitolkulla hissan tai ruotsin parissa,

kun jo parin tunnin ruotsi tuntuu niin kamalalta, että huhhuhhh...

Myönnän, etten olisi ikinä käynyt lukiota loppuun.

Viihdyn amiksessa viettämällä vähintään 4 päivää viikossa tehden sitä mistä pidän.

Leivon.

"Nähny väkivaltaa ja miehen naista lyövän..."

Vihaan tätä paskaa

Vihaan elämääni

Vihaan kaikkea ympärilläni.

Missään ei ole hyvä olla

Kaikki haukkuu 

Ja

Kaikki kaatuu niskaan

Tahtoisin vain kuolla

Tahtoisin kauas tästä kaikesta

"Heeeeeeeeeeeeeelvetin hyvin menee..."

Julkinen liikenne.

Nyt puhutaan busseista - ei ikinä ajallaan.

Onhan se hienoa olla aamulla ennen kuutta odottamassa bussia, että töihin pääsisi.

Varsinkin, kun bussihan ehtii jäädä aikataulusta jälkeen jo 1km päätepysäkin jälkeen

ja aamun ensimmäisellä vuorolla yli kymmenen minuuttia.

Ei siinä vielä mitään - kestät sen, koska pääset sisälle lämpimään.

"voi p*ska" saattaa päästä suusta, kun huomaat ikkunoiden olevan jäässä sisäpuolelta.

Koko auto on siis jäässä, tarvittaisiin skrapaa nähdäkseen ikkunasta ulos.

Ja vielä mitä!

Joku on päättänyt jäädyttää luistelukentän siihen keskioven kohdalle.

Tottakai pyllähdät siihen ja raks.

Jes sinne menivät ne housut.

 (Enää jäljellä 10 tuntia, että pääset vaihtamaan housut)

Bussi oli siis myöhässä, joten myöhästyt seuraavasta bussista johon tähtäsit.

Otat myöhäisemmän bussin ja olet sillä oletetusti myöhässä töistä.

Niin tottakai bussin viimein lähtiessä liikkeelle näät sen bussin jolla tulit.

Keskellä risteystä, liikkumatta - tukkimassa tietä.

Onneksi jotkut työnantajat ymmärtävät ja lähinnä nauravat tapahtuneelle.

Puoli tuntia myöhässä on jo aika paljon.