"Tunnen suurta vihaa, mutten muista ketä kohtaan..."

Hyviä ja huonoja asioita... Hyviä asioita no Terveystiedosta ja Taide & kulttuurista(johon en panostanut yhtään) tuli torkkariin kauniit K3! Suuntautumiset olivat ja tiesinhän jo, että mun arvosanoilla pääsen minne haluan ...Opiskeluni suuntautuu siis leipuri-kondiittoriksi kesäloman jälkeen!

Ja sitten niitä huonoja... Ikävä kyllä prosessiohjauksesta ja käynnissäpidosta leipomon osalta sain vain H2... Eikö se opettaja todellakaan nähnyt, että oma ryhmä haukkui, puhui paskaa eikä antanut tehdä töitä?!?!? On meinaan ihan helvetin epäreilua, jos muu ryhmä tekee tollasta mä saan siitä paskat niskaani! Niin ja ei todellakaan auta, että samat paskat jatkuu sitten seuraavat kaks vuotta... Luokka täynnä ihmisiä, joiden kanssa en tule toimeen... ihmisiä jotka puhuu paskaa päivittäin ja haukkuu koko perhettä. Vittu tätähän mä tältä opiskelupaikalta odotinkin. Et moro paskoille...

Sitten maanantai, johan oli dramaattinen päivä... Meitä oli siis ämmät ja me yhdessä ja kaikkien piti kertoa työssäoppimisestaan. No minut tuntevat voivatkin todeta mun lopputuloksen...Itkuunhan se päättyi. Onneksi tällä kertaa ennaltaehkäisin tapausta ja hoidin opettajalle etukäteen asiani etten aio sanoa mitään luokkien kuullen. Se soperrettiiin todellisessa paniikissa täristen ja itkien. Noh kuitenkaan opettaja ei sitten mitenkään vitulla voinut tajuta etten pysty puhumaan vaan tenttasi ja tenttasi ja pakotti puhumaan... No siinähän sitä taas itkettiin, kokoajan halusin vaan juosta ulos helvettiin koko paskasta.

Ja uskokaa pois huomisesta tulee yhtä helvettiä... Nimittäin tiedossa on futispeli elten ja leipomon ykkösillä ja kakkosilla... Joo ei terve! Ja asiahan on niin, ettei meidän luokalle tästä olla edes kerrottu joten suunnitelmissa kaikilla onkin ilmestyä farkuissa ja piikkikorkkareissa paikalle "Eihän me tiedetty, että urheiluvaatteet pitää olla mukana" Joten kattellaan mitä siitäkin tulee...

En taaskaan kiitä, enkä kumarra... ja usko pois paska fiilis tuli vasta, kun lähdit.

"En osaa pysyä paikallaan, oon kai koukussa vauhtiin..."

Huhhuhh, nyt on siis vihdoinkin kolmisen viikkoa kestänyt työssäoppiminen ohi! Voitte nyt antaa aplodeja, koska sain sen päätökseen täydellisin arvosanoin eli K3 sieltä tuli! Samoin voin tähän mainita, että tuo samainen numero koristaa myös ympäristötiedossakin!
Työssäoppiminen oli rankkaa... herääminen jo 4 jälkeen, pyöräily 8km joka aamu 5 aikaan?? Ei tosiaan oli mun juttujani. Toi 8km ei edes tuntuisi pahalta, eikä tuntunutkaan koskaan kun pääsin... mutta 5 aikaan aamulla se tuntuu varsinkin kun sen tekee maasturilla ja sen jälkeen vielä 7h pelkkää seisomista. Noh, ehkä se oli sen arvoista kuitenkin numero on noin hyvä ja tulihan siin vietettyä se aika hyvässä seurassa vapaalla! ;) Maanantaina taas koulunpenkki kutsuu vielä viikoksi ja sitten ykkönen on käyty! wuhuuu... No tosin ei mulla se koulu niin nopeesti lopu, nimittäin: Kesäksi palaan sinne innoissani opiskelemaan... No ei kai sain siis kesätöitä leipomosta, että saadaan pienellä opiskelija porukalla pitää leipomo ja myymälä pystyssä :) Tulkaa siiis ostoksille: Elintarvikealan kesätyöpaja. Siellä paahdetaan kesäkuu.

Vähän kuvia työssäoppimisen ajalta:

Myyrä Latetze, Late ei kyllä ollut henkilö kenellä olin yötä ;D

Pari tärähtänyttä ;DDD

Tänään päivä kului Helsingissä Linnanmäellä, kyllä sitä on pakko olla ylpee itestää kun osasin porukan neuvoa hyvin sinne. Ainahan oon sanonu et sen osan Helsingistä tunnen paremmin ku omat taskuni! :D

Matkakumppani Kipa!

Nyt Kake kiittäää ja kumartaa! Ja taitaa mennä pystyttämään kisastudiota euroviisuja varten :D

"Mä en enää kestäny se oli pelkkää paskaa, mul ei ollu yhtäkään syytä enää jatkaa..."

Mä kävin taas siellä... Siellä maailmassa jossa en sais käydä, paikassa jota en oo pitkään aikaan ees muistanut. Nyt asiat kaikki meni taas niin pitkälle et se tuntus jopa aluks hyvälle paikalle. Mä kuuntelin sitä yhtä kappaletta, jota en sais ikinä kuunnella. Sitä kappaletta, joka avaa mulle tien siihen maailmaan. Ensimmäistä kertaa kävin siinä maailmassa niin, etten ollut aivan varma haluanko. Tiesin sen, koska kuuntelin kappaletta niin että muutkin kuulivat. Kukaan ei silti kuullu mun avun pyyntöä tai kuuli muttei ymmärtänyt. Siellä käännyin jo kerran pois siitä porteilta, kävelin pitkin peltoa. Mut sit lisäsin kappaleen volyymia, se tarttu tiukemmin. Siinä mä seisoin taas kerran samassa pisteessä, pikemminkin täysin erillaisessa silti samalla tarkoituksella. Tuijotin tyhjää junarataa ja mietin kuinka kauaksi sitä  pitkin jaksaisin kävellä, eihän siitä nyt junia tähän aikaan kulkisi mutta kävelisin vaikka aamuun. Mä kuitenkin voitin sen hetken ja sen yhden kerran kiitin siitä että vihaan kävelemistä, joten en lähtenyt. Tuijotin silti tyhjää rataa useamman kymmenen minuutin ajan ja mietin poispääsyä tilanteesta. Lopulta tilanne laukesi, koska luulin et joku oli kuullu mun avunpyynnön mut ei kukaan ollutkaan. Mä näin silti, että mua lähestys joku mut se ei ollu tulossa pelastamaan. Mä menin pakokauhun valtaan ja lähdin kävelemään pois, siihen päättyi se retki sinne tällä kertaa. Entä ensikerralla?

"Moni katsoo, ei nää sisään silmistäni. Sulla on ainoat silmät mun sydämeeni..."

No kerrotaas tämä asia sitten vielä kerran, vaikka se on jo useesti käyty läpi... Uskokaa nyt jo hyvät ihmiset et jos ei jaksa jokapäivästä kiukuttelua ni muhun ei todellakaan kannata tutustua. Koska mä oon sanonu useestu ja näköjään joudun sanomaan vielä useemmin asian, jonka sanon jo tutustuttaessa nimittäin: Mitä lähemmäks ihmiset pääsee mua sitä enemmän mä niille kiukuttelen ja työnnän kauemmas. Mut on feidattu niin usein heti ku on tullu läheisii ni mä en enää uskalla päästää ihmisii lähelle. Emmä tiedä tuleeks se kiukuttelu jotenkin testinä, et palaako toi vielä mun luokse vai tuleeks se yksinkertasesti ahistuksesta, et joku on päässy liian lähelle. 

Sit on myös toinen asia, jonka olen käynyt myös monta kertaa läpi, en ehkä blogissa mut henkilökohtasesi ainakin. Nimittäin: Hiljaisuus, miks kaikkien ihmisten kanssa tulee sellanen ongelma vastaan et jos oon hiljaa ni oisin suuttunu. Ei se todellakaan mee niin, jos oisin suuttunu ni haukkuisin suututtanutta ihan kympillä, enkä todellakaan ois hiljaa. Voin olla hiljaa, koska a) Oon ihan omissa maailmoissa, jossain missä on hyvä olla tai erittäin huono. b) Oon surullinen, eikä sekään välttämättä johdu just susta. c) Oon ihan vaan yksinkertasesti väsyny, enkä jaksa just sillä hetkellä enempää. Tai sitten on myös se d) vaihtoehto mikä eilen kävi, että kone tilttas... joo joskus se voi olla jostain muustakin ku musta kiinni.

"Mietitkö vielä miks kasvojani, kyynelet nuolevat...."

"Pelkoni pois pakenee riittää kun vain katson sinua, silloin menneelle voin kääntää selän...

Paskaa, paskaaa, mutta jotain hyvääkin. On taas tultu tapeltua, mutta myös äästetty vanhoista kaunoista irti. On satanut paljon paskaa niskaa, mut on myös kuultu positiivista. On itketty menneisyyden perään ja muisteltu menneisyyttä vihalla. Mutta tällä hetkellä kaikki on tasapainossa, ainakin vielä. Kaikki ei ole selvitetty, mutta tällä hetkellä pysytään näissä näkymissä. 

Äitienpäiväkakkuu

Maalaiselämää ;D

Uusia ostoksia: Cheekin-levy, kahvinkeitin, paahdin :D

En kiitä, mutta kuittaan! Pakko suuntaa nukkumaan, ku huomen taas pitäs startata 5.15 :S

P.S. I love you...

"Mä toivon tätä sulle, kuolekuole..."

Jälleen lisää pettäviä kavereita, lisää rikottuja lupauksia, jälleen kaksinaamaisia "ystäviä". Kukaan ei ymmärrä, et tänkin hymyn takaat voi löytyy suruu. Kukaan ei usko, kun sanoo et on huono olla. Vaan pari on jääny enää auttamaan, mut ei nekään tiedä kaikkee. Kukaan ei voi ikinä tietää kaikkee, mä en pysty kaikkee teille kertoo. Ei se teistä johdu, se johtuu muista ja tietty musta. Sä et pysty enää kellekkään uskoutuu, sen jälkee ku sut on petetty useita kertoja susta ei enää vaan oo siihen. Nii monta kertaa oon taas kuullu "Hei sit sun kan tehään joskus nii ja niii..." Ja miten se päättyy?? Sihen, että sulle kenties kerrotaan et se juttu on niin Last season tai kenties niin et "Tein sen jo" On mukavaa, kun sun kanssa suunnitellaan, mutta ei toteuteta. On kivaa, kun ite saa jonkun vitun hyvän idean ja kaveri jonka kans seki piti toteuttaa väittää ideaa omakseen ja toteuttaa toisen kanssa. On kivaa kuulla susta puhuttavan paskaa, ihan sama missä oot. On helvetin kivaa, kun kukaan ei puolusta sua. On taas niin helvetin kivaa elämää... Haluun vaan vittuun tästä koko paskasta!

Ja todellakaan tällästä postausta ei pitänyt kirjoittaa, koska tätäkin on jo vältelty useampia viikkoja... Mut sit ajattelin et ki vittu täällä jo ollaan valmiiks ni ei jaksa enää esittää...

"Minä olin kahddentoista, kun me maalle muutettiin..."

No oliko ihmisillä hyvät vaput? Itse en kehuisi... Tälläkin hetkellä teen kuolemaa.

Loman alkaessa perjantaina lähdin matkaan Ellulle. Kaikki alkoi ihan hyvin ja lauantaina jo suuntasimme remppaamaan uutta kämppää. Ja aherretiin siinä sitten koko päivän ja sitten kaikki alkoikin sunnuntai aamuna. Sain herätä ihanan tukkoisena ja puhumattakaan kipeästä kurkusta. No ei siinä vielä mitään kuhan odotettiin iltaan asti niin johan muuttui. Nukkumisesta ei koko yönä tullut yhtään mitään, koska henki ei kulkenut tukkoisen nenän ja kurkun kautta ja kuumettakin löytyi. Mutta nekään eivät vielä tuntuneet pahalta... Pahalta tuntui lauantaina syntynyt rasitusvamma, joka on ihan niinkin pienin etten pysty kantamaan oikealla kädellä paperinpalasta, tekstaamaan sillä puhumattakaan että pystyisin edes nostamaan sitä! Eli koko yönä en nukkunut kuin 20min korkeintaan kerralla. Kaikenlisäksi kun jouduinn vaihtamaan asentoa kerran puolesa minuutissa kaikki muutkin heräsivät koska kitisevä vuodesohva ♥

Eilinen päiväkin oli siis kamala, koska mitään en voinut oikein tehdä.. Hiosin siinä sitten pari ovea vasemmalla kädellä. Yö sujuikin jo hieman paremmin, kun olin jo ajoissa tajunnut napsia muutamat pillerit helpottamaan kipua ja Ellukin oli kurkun iloksi juottanut jotain kamalaa myrkkyä... Yöllä heräsin siis vaan pariin otteeseen ja silloinkin lähinnä kylmyyteen tms. Tänään onkin tiedossa vähän vielä remppaamista miten nyt yksikätisenä jaksan ja sitten täytyykin palata kotiin.

Noniin ja nyt kun on kerrottu kotiin paluusta. Niin siirrytäänkin seuraavaan vitutuksen aiheeseen. Nimittäin se työssäoppiminen, joka alkaa huomenna ja minkä suoritan siis Citymarket Länsikeskuksen leipomossa... Ensinnäkin se pelottaa, jos se ei vielä tuhoa sitä niin toiseksi: On tämä nuhakuume joten en saisi mennä sinne, kolmanneksi: Tämä paskana oleva käsi joten en saisi senkään vuoksi mennä sinne, eli jokohan on varmaa etten voi mennä sinne... Ainiin ja sitten oli vielä se ettenhän mä edes pääse sinne... Kotoota lähtee eka bussi 4.50, joka on torilla aikaisintaan 5.35... Ja torilla pitäisi ehtiä bussiin joka lähtee 5.15, ongelmako??? Länkkärissä pitäisi olla 6.00 ja silloin pitää siis olla jo työvaatteet päällä ja esivalmistelut käynnissä. No sitten viisaana ajattelin meneväni Jessicalle punkkaamaan ni johan sieltäkin lähtee eka bussi vasta 5.40 ja on torilla 5.50, eli siis vielä huonompi... Niin mihkään ei siis pääse punkkaamaan ja äiti on joko töissä siihen aikaan tai menossa iltavuoroon eli pitää nukkua siihen aikaan. Ja iskä nyt ei suostu sinne viemäänkään, koska se kuluttaa bensaa niin paljon ja kuka täysjärkinen edes lähtisi heittämään mua sinne 5 aikaan aamulla???

Joten suuret kiitokset bussiyhtiöille, joiden ansiosta työssäoppiminen kusisi ilmankin tätä muuta paskaa...

Kake ei kiitä, eikä varsinkaan kumarra...