Pari viikkoa sitten mä näin painajaisen, jossa sä kuolit. Mä kerroin siitä sulle, et miten kamalaa se oli. Luulin sen olleen paha miten sä kuolit ja mun piti vaan koittaa unohtaa, jatkaa elämää. Se oli vielä helppoa kun vaan ilmotettiin sun kuolleen tai eihän se ollut helppoa, mutta uusimpaan versioon verrattuna oli. Nyt viime yö oli yhtä painajaista, sä kuolit taas. Tällä kertaa mä olin itse paikalla mä näin miten sut tapettiin, koska mä en pelastanut sua vaan itseni. Mä heräsin itkien, kunnes nukahdin ja sama jatkui taas. Kolme kertaa saman yön aikana mä heräsi itkien ja aamulla tyyny oli märkä. Joka kerta erillainen versio miten sä kuoli ja miten mä olisin sut voinut pelastaa. Pahinta on, että kaikki on liian todellista. Tapahtumat on tapahtuneet tai hyvin paljon mahdollisia ja nyt jo tiedän nähneeni sen niin monta kertaa sen olevan vain uni. Ensimmäisellä kerralla se ei ollut niin helppoa, mun piti heti herättyä varmistaa ettet sä ollut kuollut vaan kotona turvallisesti hengissä tietämättä mitään millaisia kauhuja mä olin nähny tapahtuva.
Eikä se ole ainut uni... Mä olen nähnyt miten mä menetän kodin monin eri versioin. Mä olen nähnyt miten Tuisku kuolee, miten mä jään yksin. Miten muita ihmisiä kuolee, ei niin todellisesti miten ylemmässä mutta silti niin että itkuun se on päättynyt. Joka yö sitä samaa unihelvettiä jo kolmatta viikkoa putkeen, joka aamu tyyny märkä kyynelistä ja joka aamua varjostaa tumma pilvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti