Meitsi kuunteli täs just Anssi Kelaa ja miettisin millanen meijä luokan luokkakokouksesta tulis :) ja tottakai siitä tulee ihan mahtava, mut sit tuli sellanen tosi kylmä fiilis et moniko meistä on kuollu sihen mennessä? jos vaikka joku on jääny auton alle, murhattu, saanu sydärin. Hyi ja yhtäkkii mulle tuli sellanen tunne mikä oli todella varma, et se olen mä joka on kuollu sillon. Mä olen ajanut kolarin autolla ja kuollu. Mä tiedän et just ku kaikki on ihan ok kunnos enkä ajattele mitään väärää, ni mä en sais ajatella kuolemaani. Mutta mun vaan oli pakko, koska se tunne tuli niin vahvana ja todellisena, että mä ajan kolarin ja kuolen. Mua alkaa itseäkin jo pelottaa tää tunne. Mut oikeesti jos se on joku mun rakkaista Annika, Karoliina, Jelena tai Julia? Jos niistä joku kuolis mitä mä tekisin. Ne ihmiset on mun tukipilareita, emmä pärjäis ilman niitä. Tai mitä mun pikku Annikallekkin kävis jos mä kuolisin? Kuka tahansa mun tukipilareista kuolis pois, se olis mun loppuni. En mä kestäis sitä ja mä ajautuisin itekkin pimeempään maailmaan mitä mä koskaan oon ollu. Oikeesti tä on mahdottoman todellinen tää tunne, että mä oon kuollu! Se painautuu syvälle mun päähän, eikä se lähde pois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti