Miten voikaan hyvä päivä muuttua näin paskaksi niin pienessä hetkessä... Minkä ihmeen takia pitää olla jotain vapaapäiviä, vittu mun elämä on hyvää kun oon muualla, mut viikonloput, vapaat, illat ne on kaikki yhtä paskoja. Mä haluisin olla vaan koulussa niin mun ei tarviis miettii kaikkee, koska ei mul ois aikaa sellaseen. Mä haluisin vaan pois tästä vitun typerästä maailmasta jonnekkin kauas pois. Mul ei oo täällä mitään minkä takia mä jäisin tänne! Ja mikä pahinta kukaan ei huomaa mun ahdistusta, kaikki vaan ajattelee sen olevan ohimenevää.. Kerran se on todettu aiemminkin eikä se ollut ohimenevää, emmä koskaan ooo toipunut siitä diagnoosista jonka se kuraattori mulle anto, ei se ollut mikään ohimenevä vaihe jos se oli jo sillon kestäny melkeen kaks vuotta... Sillon mä olisin jo tarvinnu oikeesti apuu, mut mä en saanu sitä ja nyt ne olettaa et kaikki sujuis täydellisesti. Mä yritin sillon sanoo niille mut ei mua kuunneltu. Niinku mua ei oo koskaan ennenkään kuunneltu, mua ei oo koskaan mun elämässä kuunneltu! Aina jos mainitsen asiasta jotain, mulle sanotaan mun valehtelevan! Kaikki mun elämässä on pelkkää valhetta, kukaan ei kuuntele, kukaan ei usko, miks kukaan kaipaiskaan?? Mä oon yrittäny peittää tätä ja mä oon yrittäny olla kirjoittamatta siitä, mut mä en enää kestä! Kukaan ei enää hengaa mun kanssa, kukaan ei puhu mulle enää koneella, kaikki vaan katoo mun ympäriltä eikä kukaan auta! Vittuun koko elämä...
"Sä tapoit mun uskon elämään..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti