...mutta ei nähtävästi ole. Kyyneleet virtaa taas mun poskilla, niinkuin joka ilta. Kaikki viha, suru ja raivo purkaantuu iltaisin kyyneleinä ulos. Aamulla kun herään mun pitää koota itseni ja piilottaa tää mun sisimpään hautumaan. Miten pääsen koskaan siitä yli, kun joka päivä se pitää haudata ja noin suuri tunne ei tule muutamana iltana ulos. Mä olen kyllästynyt näihin joka iltaisiin kyyneliin, ikuiseen itkuun. Mä tarviin jotain mistä otan kiinni, kun en jaksa enää. Mä en jaksa enää edes kuivata kyyneleitäni, annan niiden vain vieria alas mun poskia. Kaikki on nähneet mun kyyneleeni, mä en enää vaan jaksa peittää niitä. Kyllä mä ne joka päivä hautaan, mutta toisinaan tulee päiviä jolloin ne virtaavat ulos vaikka kuinka yrittäisin piilottaa niitä. Mä en kestä enää, mun avunhuudot jää kaikumaan tyhjiin käytäviin. Kukaan ei edes kuule niitä, huominen tuntuu niin raskaalta mulla on tunne että mä en tuu selviimään siitä. Mä vaan en jaksa enää näitä loppumattomai kyyneleitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti